Blogi

Älä luovuta!

Joskus jokaisella tulee vastaan elämäntilanne, jolloin säännölliseen harjoitteluun tulee taukoa – joskus jopa vuosiksi. Syy harjoittelun lopettamiseen voi olla todellinen tai tekosyy. Todelliset syytkään harvoin pakottavat luopumaan harjoittelusta ja terveellisistä elämäntavoista kokonaan. Valitettavasti kuitenkin käy niin, että kun esimerkiksi kiireisen elämäntilanteen, rahanpuutteen, loukkaantumisen tai sairauden vuoksi säännöllisestä ja tavoitteellisesta harjoittelusta joutuu vähentämään, lopetetaankin kerralla kaikki ja palataan huonoihin elämäntapoihin – lyödään kirjaimellisesti läskiksi ja tuhotaan jo saavutet tulokset. Älä tee sitä! Sen sijaan käydään läpi nämä yleisimmät ”syyt” ja etsitään niihin toimivat ratkaisut.

 

Minulla on kiire

Minulla on kiire, joten en ehdi noudattamaan terveitä elintapoja. Ahaa. Eikös näytäkin hölmöltä, kun tuon ajatuksen lukee kirjoitettuna? Jos on kiire, eikä ehdi harrastamaan liikuntaa päivittäin, niin aivan varmasti ehtii kerran viikossa. Jos kuntosaliharjoittelun lopettaa kiireeseen vedoten kokonaan, on uudelleenaloittaminen ja pohjakunnon rakentaminen, saati sitten uusien tulosten tekeminen hidasta. Siksi kannattaisi tehdä edes kerran viikossa ylläpitävää treeniä, jotta kaikki vaivalla saavutetut tulokset eivät valu hukkaan. Sama pätee syömiseenkin. Jos et ehdi ostaa ja valmistaa päivittäin kotiruokaa, tai et pääse monipuolisen lounasbuffetin ääreen, älä lyö läskiksi, eli mikropizzaksi, ranskalaisiksi ja pikanuudeleiksi. Myös useimmista pikaruokapaikoista saa nykyään terveellisiä vaihtoehtoja epäterveelliselle roskalle, kuten jokaisesta kaupastakin.

Alla kiireongelman ilmenemismuotoja ja ongelman rakentavia ratkaisuja.

Ongelma: ”Salille ei ehdi riittävän monta kertaa viikossa, jotta treeni olisi riittävää.”

Tämä ei 99% tapauksista yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Kaksi kertaa viikossa tehtävä treeni on jo kehittävää ja kerrankin viikossa tehtävä treeni on kuntoa ja saavutettuja tuloksia ylläpitävää. Joten miksi lopettaa treenaaminen kokonaan, jos viikosta voi irroittaa kuitenkin 1-2 tuntia? Jokainen ihminen, mukaanlukien vuorotyötä tekevät yksinhuoltajaäidit pystyvät irroittamaan tuon ajan viikostaan.

Ratkaisu: liiku edes kerran viikossa.

Ongelma: ”En ehdi ostaa tai laittaa kotona terveellistä ruokaa.”

Tämäkään äärimmäisen harvoin pitää paikkansa. Kun heittää esimerkiksi kanaa pannulle, silppuaa vähän vihannesta perään ja laittaa riisiä parsakaalin kanssa kattilaan kiehumaan, tähän menee aikaa noin kolme minuuttia. Sillä aikaa kun ruoka valmistuu, voi tehdä sitä, mitä kiireiset ihmiset yleensä tekevät. Kaupassakaan raaka-aineiden ostamiseen ei paljoa pidempään kulu. Ja jos tekee kerralla enemmän, siitä riittää useammaksi päiväksi. Aamulla ennen suihkuun menoa voi mitata kattilaan esim. kaksi desiä maitoa, kaksi desiä vettä ja kaksi desiä kaurahiutaleita. Tähän menee aikaa minuutti. Kun tulee suihkusta, puuro on valmis, ja sen syömiseen menee aikaa ehkä viisi minuuttia.

Ratkaisu: kasva aikuiseksi.

 

Minulla ei ole rahaa

Jokaisella on tietty määrä rahaa päivittäiseen kulutukseen ja elämänvalintoihin. Kuntosalilla tai jumpassa käynti kuten moni muukin liikuntamuoto maksaa yleensä jotakin, kuten muutkin hyödykkeet ja palvelut. Myös terveellinen ja monipuolinen ruoka maksaa. Nämä ovat itsestäänselvyyksiä, ja usein sitä rahaa kuitenkin löytyy johonkin muuhun. Elämä on valintoja.

Ongelma: ”Minulla ei ihan oikeasti ole varaa syödä hyvin ja treenata.”

Sitä rahaa kuitenkin usein löytyy alkoholiin, tupakkaan, karkkiin, naksuihin, pikaruokaan, lottoon ja arpoihin, viihdelehtiin, pokeri-iltoihin, biletoppeihin, kaapelikanavapakettiin ja kaikkeen muuhun, mitä ihminen ei oikeasti tarvitse.

Ratkaisu: priorisoi rahankäyttösi ja mieti, mikä elämässä on sinulle tärkeätä. Myös se aikuiseksi kasvaminen auttaa.

 

Minulla on vamma tai terveysongelma

Jos vamma tai sairaus estää liikkumisen, katso Youtubesta, miten kädetön mies voittaa uimakilpailun, tai miten jalkaproteeseilla varustettu mies pärjää juoksukilpailussa. Monesti huipputason voimanostajilla ja muilla voimaurheilijoilla on hauikset ja rintalihakset revenneet, mutta he kuntouttavat ja treenaavat itsensä jälleen huipulle. Jos joku paikka on kipeä, se ei estä treenaamasta valikoiden muita kehon osia. Jos taas esimerkiksi tunnet kipua esimerkiksi olkapäissä penkkipunnerruksessa, kyseessä on väärä suoritustekniikka.

Ongelma: ”Minulta puuttuu raajoja, tai olen muuten vähän pipi, joten en viitsi treenata.”

Ratkaisu: Hanki personal trainer, joka latii sinulle ohjelman ottaen huomioon terveysongelmasi.

 

Summa summarum: useimmiten ihmisten syyt ovat todellisuudessa tekosyitä, jotka voidaan kiertää priorisoimalla ajan- ja rahankäyttöä ja tekemällä kompromisseja elämänvalinnoissa. Ei kannata ajatella niin, että kaikki tai ei mitään. Yrittämättä jättäminen on varma tie epäonnistumiseen. Matka on tärkein, ei päämäärä, koska aina kun yhden päämäärän saavuttaa, tilalle astuu seuraava. Jos taas harjoittelusta luopuu kokonaan edellämainittujen tekosyiden vuoksi, tavoitteita ja määränpäitä ei tule saavutetuksi koskaan. Älä siis luovuta!